Powered By Blogger

tiistai 15. lokakuuta 2024

Hiljainen omenapiirakka

 Syksy on omenoiden aikaa. Sain ystävältäni jonnin verran erilaisia omenoita. Olin jo Hesarista tallentanut uuden piirakan ohjeen. joten sitä piti testata.
Oli tosi helppo tehdä ja kaiken lisäksi erittäin maukas. Tässä mun versioni piirakasta, gluteenittomana

Hiljainen omenapiirakka 8 palaa

Valmistusaika 20 min + kypsentäminen 35 min

 

2 munaa

1½ dl sokeria

1 dl rypsiöljyä (ei kylmäpuristettua)

2 dl maustamatonta jogurttia

2,5 dl Semperin FinMix+0,5 dl hienoa riisijauhoa

1½ tl leivinjauhetta

1 tl kardemummaa

½ tl suolaa

Päälle:

5–7 (noin 500 g) omenaa (paloina noin 350 g)

2 rkl sokeria

½–1 tl kanelia

1.Riko munat kulhoon ja vatkaa vispilällä joukkoon sokeri. Lisää öljy ja jogurtti. Vatkaa tasaiseksi.

2.Sekoita jauhot, leivinjauhe, kardemumma ja suola erillisessä kulhossa. Lisää jauhoseos jogurttiseokseen. Pyöräytä vispilällä tasaiseksi, mutta älä vatkaa: riittää, että jauhopaakut hajoavat.

3.Sipaise halkaisijaltaan noin 28 cm:n kokoinen piirasvuoka öljyllä. Levitä taikina vuokaan.

4.Pese omenat ja pilko ne epämääräisiksi paloiksi siemenkotaa myöten. Leikkaa omenapalat isolla veitsellä ohuiksi viipaleiksi. Levitä viipaleet taikinan päälle vuokaan ja painele ne taikinan sisään.

5.Ripottele päälle sokeri ja kaneli. Kypsennä piirakkaa 175-asteisen uunin alimmalla ritilätasolla noin 35 minuuttia. Tarjoa lämpimänä vaniljakastikkeen kanssa.

 

Vinkki Vuoka tulee tällä omenamäärällä ääriään myöten täyteen. Jos haluat suojata uunin pohjan roiskeilta, levitä vuoan alle ritilälle leivinpaperipala paistamisen ajaksi.


Hiljainen omenapiirakka


keskiviikko 11. syyskuuta 2024

Konjakkisinappi

  Kesä on jälleen kohta takanapäin. Kärvistelen iskiaksen kourisa. ja kun istua ei oikein pysty, olen tehnyt paholaisenhilloa ja konjakkisinappia. Mistä tulikin mieleen, laittaa niitä sinappien ohjeita myös tänne. Ovat samalla myös itselleni aina saatavilla olevia, mökilläkin.


Konjakkisinappi on löydetty Helka Tukiaisen blogista, aivan mahtava sinappi!

https://vesiperhonen.blogspot.com/2013/02/konajakkinen-joulusinappi.html


Konjakkisinappi (tuplasatsista tulee 6 dl)

1 dl sinappijauhetta
1 dl sokeria
1 dl kermaa

2 kananmunaa
1 tl perunajauhoa


2 tl konjakkia
1 tl etikkaa

Laita kaikki aineet, paitsi etikka ja konjakki, kattilaan. Sekoita tasaiseksi ja kuumenna koko ajan sekoittaen, pohjaa myöten. Anna seoksen kiehahtaa. Jäähdytä jonkun verran. Lisää etikka ja konjakki. Kuumenna uudelleen melkein kiehuvaksi. Kaada kuumana tölkkeihin. Jäähdytä ja säilytä jääkaapissa.              

Kuvan purkit 2 dl, joihin meni tuplasatsi


maanantai 1. huhtikuuta 2024

Hemmo ja Rauha


Meijän taalasmaat Hemmo ja Rauha

 


Meijä mök

2019 veneilymaailma muuttui mökkimaailmaksi. Paraisten kunnasta, läheltä Houtskaria, Horsholmin saaresta, löytyi meille oma pieni palanen "paratiisia". Ei tietä perille. Sähkö tulee taivaalta. Kuten myös käyttövesi. Tai kanistereilla kantaen.





 

Paholaisen hillo

Meillä on hurahduttu paholaisen hilloon. Tai oikeammin mieheni. Pari kokeilua tuli tehtyä, ennen kuin päädyin tähän muutaman ohjeen yhteistyöhön. Kieltämättä monipuolinen hillo! Pääsääntöisesti taitaa kyllä kulua voileipien päällä... 

Ja tätähän saa tehdä monesti vuodessa 😊

 

-2 keltasipulia

-2 yksikyntistä valkosipulia

-1 punainen paprika

-1 isohko chili, medium

-2 tl oreganoa, kuivattua

-1 tl suolaa

-1 tl mustapippuria, myllystä (50 kierrosta)

-1/2 dl vettä

-500 g tomaattimurskaa

 

-2 rkl punaviinietikkaa

-2 rkl väkiviinaetikkaa

-4,5-5 dl hillosokeria

 

Kuori sipulit ja valkosipuli. Halkaise paprika ja chilit ja poista siemenet. Kuutio kaikki pieniksi paloiksi. Laita sipulit, valkosipuli, paprika, chili, tomaattimurska, vesi ja mausteet kattilaan.

Anna kiehua hiljalleen hauduttaen, 2-3 tuntia. Lisää joukkoon etikat, hillosokeri.

Kuumenna seos uudelleen kiehuvaksi. Siirrä hillo puhtaisiin kannellisiin lasipurkkeihin, kannet kiinni ja jäähdytä huoneen lämmössä. Pitäisi umpioitua… Säilytä viileässä.